Sukututkimus kuulostaa tylsältä aiheelta, sellaiselta vanhojen ihmisten hommalta. Olen kuitenkin toiminut äitini suvun, Keski-Suomen Argillanderit, sukuneuvostossa jo vuosia. Päädyin sinne, kun yhdistys päätti toden teolla ruveta tekemään sukukirjaa, joka oli ollut yhdistyksen toivomuslistalla jo 40 vuotta. Kun tulin mukaan kirjatyöryhmään noin v. 2015, kirjaa alettiin työstää toden teolla. Lopulliseen kirjaan tuli 20 900 nimeä, joten ihan pienestä työstä ei ollut kysymys. Kirjassa on yhteensä 1240 sivua, ja se on käsittelyn helpottamiseksi jaettu kahteen osaan.
Nyt voidaan sitten jatkaa sukututkimusta uudella innolla, kun kirjan kautta tulee täysin uudenlainen näkemys siihen, miten ihmiset kiertyvät kunkin sukulaisiksi.
Monenlaisia taitoja tarvitaan
Kirjatyöryhmässä olen saanut tehdä kaikenlaista, vaikka itse sukututkimus ei niin kiinnostanutkaan. Ensinnä oli oikolukua, sitten tietojen tarkistusta, kuvien hakemista ja järjestelyä, ja koska kirjassa on paljon kuvia, niissä olikin järjestämistä. Ryhmittelin kuvat, nimesin ne uudelleen loogisesti ja sijoitin Google Driveen asianmukaisiin kansioihin. Kuvien tietojen tarkistamista varten keräsin ne aihekokonaisuus kerrallaan dokumenttiin, jonka kautta tarvittavat tiedot tulivat kirjan teksteihin.
Sukuneuvostolla ei ole koskaan ollut tavoitteena kerätä rahaa, joten kirjan painokustannukset piti kerätä ennakkotilauksilla, minkä tiimoilta olen ollut puhelimessa välillä pitkiä aikoja. Kirjasta kiinnostuneet ovat kyselleet lisätietoja ja koska kaikilla ei ole nettiä käytössä, olen ottanut tilauksia vastaan myös puhelimitse.
Kirjapainoa hain kotimaasta ja lähialueilta ja siinä olikin melkoinen selvittely. Kirjapainoilla ei ole yhtenäistä tapaa, miten kyselyjä tehdään, joten jokaista piti lähestyä erikseen. Virossa voi saada suomenkielistä palvelua, mutta mielummin olisin välillä toiminut heidänkin kanssaan englanniksi. Päätöstä varten tarvittiin useampi kysely puoleen ja toiseen, mutta lopulta pääsimme loppusuoralle ja valittua sen, jonka kanssa työtä jatkettiin.
Myös kirjan jakelun ulkoistin, mikä olikin hyvä päätös. Minulle on ollut ihan tarpeeksi tekemistä siinä, että olen pitänyt kirjaa siitä, kenen rahat ovat tulleet tilille ja kenelle oikeasti lähetetään tilattu, uunituore kirja.
Koska kirja ei ole pieni, se painaakin paljon: koko paketin paino on liki viisi kiloa.
Kiinnostaako sukututkimus?
Työn myötä olen kiinnostunut sukujuuristani. Toki olen kuullut mielenkiintoisia tarinoita aiemminkin, onhan äitini toiminut sukuneuvostossa sen alkumetreistä. Tarinat ovat nyt kuitenkin heränneet uudella tavalla eloon ja kiinnostus on lisääntynyt. Olen ymmärtänyt, että joidenkin kokemieni asioiden juuret eivät olekaan meidän perheessä vaan kauempana, joskus useamman sukupolven takana.
Sukulehti
Sukuyhdistys julkaisee jäsenilleen myös Sukuviesti-nimistä lehteä, jonka päätoimittaja minusta yllättäen tuli. Niinhän se on aina, että kun jossain osoittaa kiinnostusta, niin pian sitä sotkeutuu kaikkeen. Eipä siinä mitään, halusinkin InDesign-taitoja ylläpitää ja tässä sitä harjoitusta tulee. Lehteä julkaistaan kerran vuodessa ja siinä on keskimäärin kolmisenkymmentä sivua.
Nettisivut
Kirjatyön ollessa kiihkeimmillään kävi tietysti niin, että myös sukuyhdistyksen nettisivut hakkeroitiin ja operaattori sulki ne. Olin varoitellut asiasta, kun olin huomannut puutteita tietoturvassa, mutta yhdistyksen aktiiveista ei löytynyt tietotaitoa riittävästi. Koska rakenne oli varsin monimutkainen jäsenosioineen ja monipuolisine sisältöineen, päätimme hakea ulkopuolista apua sivuston uudelleen organisointiin ja siirtoon Drupalista WordPress-järjestelmään. Lopputulosta voi käydä katsomassa sivustolla https://argillanderit.net/
Takaisin etusivulle